Norjalaisen kirjailijan Britt Karin Larsenin Finnskogen-sarja vie syvälle Ruotsin ja Norjan suomalaismetsiin.
Teksti Heino Ylisipola
Kuvat Minerva kustannus
Mikä sai savolaiset talonpojat perheineen muuttamaan 1500-luvun lopulta alkaen Pohjanlahden yli Ruotsiin, asumattomille korpiseuduille Taalainmaalle ja Värmlantiin?
Yksi vastaus löytyy vuodelta 1579, jolloin Kustaa Vaasan nuorin poika, Kaarle, myöhemmin kuningas Kaarle IX, sai herttuakunnakseen Keski-Ruotsin erämaat. Kaarle lupasi seitsemän verovapaata vuotta jokaiselle, joka ryhtyy asuttamaan herttuakunnan korpiseutuja.
Kustaa Vaasa asutti 1500-luvulla Savoa ja vuosisadan loppupuolella tavoite oli täyttymässä. Uudisraivaajaperheet olivat suuria. Kun vanhin poika sai tilan, oli nuorempien lasten etsittävä paikkansa muualta. Nuijasodan jälkeen Suomessa oli myös nälänhätä.
Arviolta 400 perhettä lähti Savosta ja Pohjois-Hämeestä etsimään leveämpää leipää valtakunnan länsiosista, olihan Suomi tuolloin osa Ruotsia. Savosta, Rautalammin suurpitäjästä lähti ilmeisesti kymmeniä perheitä. Osa perheistä meni Norjan puolelle.
Ruotsin metsäsuomalaiset liki unohdettiin lähes pariksi sadaksi vuodeksi, kunnes suomalainen kielitieteilijä Carl Axel Gottlund löysi heidät uudelleen 1800-luvun alkupuolen (1817 – 1821) opintomatkoillaan ja vaati voimakkaasti parannuksia metsäsuomalaisten kurjiin elinolosuhteisiin. Gottlund perusti Värmlantiin kolme metsäsuomalaista seurakuntaa: Juvanniemi, Lautasalmi ja Kirveskangas.
Sitten seurasi taas unohdus ja vasta nyt 2000-luvun kahta puolen metsäsuomalaisista on kiinnostuttu taas uudestaan. Ruotsissa jopa puuhataan metsäsuomalaisten asuinalueesta Unescon maailmanperintökohdetta. Se olisi kunniaosoitus metsäsuomalaisille, jotka säilyttivät oman kansallisen, savolais-suomalaisen kulttuurinsa noin 400 vuoden ajan kahden voimakkaan valtakulttuurin puristuksessa.
1800-luvun alkupuolella metsäsuomalaisia arvioidaan olleen noin 50 000 henkeä Keski-Ruotsin ja Norjan metsäseuduilla. Viimeiset metsäsuomalaiset, jotka osasivat suomea hyvin, olivat Johannes Johansson Oinonen eli Niittahon Jussi ja Karl Persson. He kuolivat 1960-luvun lopulla. Nyt kukaan ei enää puhu suomea. Jäljellä on vain suomalaisperäistä paikannimistöä.
Finnskogen-sarja sukeltaa suomalaismetsiin
Norjalaisen kirjailijan Britt Karin Larsenin (synt. 1945) kirjasarja Finnskogen sukeltaa 1800-luvun puolivälin Norjan ja Ruotsin rajametsiin.
Norjalainen kirjailija Britt Karin Larsen on julkaissut seitsenosaisen teossarjan Finnskogen, joka kertoo elämästä suomalaismetsissä 1800-luvulla Ruotsin Värmlannissa, Taalainmalla sekä Norjan rajaseuduilla.
Teossarjan aloitusosa on Finnskogen, elämän kehto (Minerva 2018). Se kertoo metsäsuomalaisten elämästä 1800-luvun puolivälistä alkaen. Päähenkilö on Lina, joka on menettänyt jo kaksi lastaan. Nyt hän on synnyttänyt kolmannen lapsensa, tyttövauvan.
Linan koti on kaukana metsässä, jossa hän vaeltaa ihmisiltä piilossa vastasyntyneen lapsensa kanssa etsimässä ruokaa ja jonkinlaista majapaikkaa.
Ruotsin ja Norjan rajamailla, jossain Värmlannissa, Lina kohtaa kuulun karhunkaatajan ja hevostrokarin Mustamäen Tanelin ja monien vaiheiden jälkeen heidän yhteiselonsa pienessä savupirtissä pääsee alkuun.
Linan ja Tanelin elämä alkaa vähitellen sujua, kuin avoparilta konsanaan. Seudulle tulee pappikin, joka alkaa opettaa lukemista ja pitää nuorille rippikoulua.
Juhannuksen saunailta Mustamäen torpassa on kohtalokas. Se on yksi kirjan käännekohdista.
Lina ei välitä kirkosta eikä papista, metsä ja sen pyhät puut ovat hänen kirkkonsa. Hän on tottunut selviytymään omillaan.
Linalla ja Tanelilla on kasvattitytär Hilda, joka on aikuisuuden kynnyksellä. Kesällä Mustamäen torppaan saapuu Christianista (Oslosta), Norjan pääkaupungista kaksi nuorta miestä, ylioppilaita. Toisen heistä pitäisi kirjoittaa sanomalehteen juttu syrjäseuduilla asuvasta kansasta, jolla on kummallisia tapoja; he asuvat omissa oloissaan, heillä on erikoinen kieli ja he kylpevätkin vielä yhdessä.
Juhannuksen saunailta Mustamäen torpassa on kohtalokas. Se on yksi kirjan käännekohdista. Taneli, lapset, kasvatti-Hilda ja ylioppilaat saunovat yhdessä. Miehet nauttivat viinaa. Toinen ylioppilas raiskaa Hildan, jolloin Tanelin veri kuohahtaa. Taneli hakee piilukirveen. Toinen nuorukainen löytyy hakattuna ja kuolleena saunan nurkassa!
Hilda tulee raskaaksi ja synnyttää poikalapsen, jonka hän haluaa pitää. Taneli piileskelee aikansa, mutta antautuu sitten virkavallalle ja joutuu kärsimään tuomiotaan Christianissa.
Hilda lähtee piikatytöksi Nörrjeen
Larsenin kirjasarjan toinen osa Finnskogen, Taivaankarhun metsä (Minerva 2019) kertoo laveammin metsäsuomalaisten elämästä. Seudulla on myös rikkaita taloja. Mustamäen torppa ja sen asukkaat ovat kuitenkin keskipisteessä ja kirjan avainhenkilöitä.
Torppa ei kuitenkaan elätä kaikkia ja Hilda joutuu lähtemään. Hilda lähtee kävellen Nörrjen (Norjan) puolelle suomalaistaloon, jossa on sisäpiian paikka vapaana. Hän haluaisi ottaa mukaansa lapsensa, jota kutsutaan Larsiksi, mutta se ei ole mahdollista. Lapsi jää kasvatusäidin, Linan hoitoon.
Lars oppii Mustamäen torpassa suomea, mutta koulu on ruotsinkielinen ja siellä saa puhua vain ruotsia. Koululaisten pitää keskenäänkin puhua ruotsia, muuten tulee sapiskaa.
Ruis tuottaa hyviä satoja
Suomalaiset ovat Värmlannissakin työteliästä kansaa. He viljelevät pieniä peltotilkkujaan. Kaskeaminen on kielletty jo yli sata vuotta sitten, mutta suomalaisilla on erikoisen hyvää ruista, joka tuottaa runsaita satoja. Jotkut suomalaismiehistä erikoistuvat miilun- ja tervanpolttajiksi. Seudulle on ilmestynyt rautaruukkeja, joihin tarvitaan puuhiiltä.
Larsen kuvaa ymmärtäväisesti ja myötätunnolla, ehkä ajoittain lapsellisestikin metsäsuomalaisten elämää, jossa puutteen ja aherruksen keskellä pilkahtelee pieniä onnen hetkiä. Metsä on tuki ja turva sen asukkaille.
Myös suomalaismetsistä moni joutui muuttamaan Amerikkaan, joko vapaaehtoisesti tai pakolla. Ruotsikin osallistui kilpajuoksuun Pohjois-Amerikan valloittamisesta, siksi 1600-luvun puolivälistä alkaen metsäsuomalaisia myös vangittiin ja lähetettiin siirtolaisiksi Uuteen Ruotsiin eli Delawareen Pohjois-Amerikkaan. Delawaressakin suomalaiset menivät asumaan metsiin, joissa elivät sopuisasti delaware-intiaanien kanssa.
Taneli pääsee takaisin kotiin
Kirjasarjan kolmannessa osassa Finnskogen, Kiven kiilto (Minerva 2020) Larsen kertoo suomalaismetsien ankarasta nälkävuodesta, jolloin Mustamäen torpassakin ainoa lehmä pitää teurastaa ruoaksi.
Taneli on kärsinyt kymmenen vuoden rangaistuksensa Christianiassa ja pääsee kotiin Mustamäelle. Lina tapaa hänet vankeuden jälkeen ensimmäisen kerran kirkonmäellä, jossa jaetaan heiniä ja perunoita, jotta ihmiset ja eläimet selviäisivät.
Elämä alkaa taas sujua. ”On viimein juhannusaatto, saunaan sytytetään pian tuli, ja savupirtti on koristeltu lehdillä sekä ulkoa että sisältä, jopa lattioilla on lehtiä. Seinät on jynssätty hiekalla ja hakkuupölkkykin pesty hienoksi. Tuoksuu raikkaalta, koivun ja haavan lehdiltä. Myös pihlajanoksia roikkuu katosta”, kuvailee Larsen Mustamäen Tanelin ja Linan uutta elämänvaihetta.
Ympyrä tavallaan sulkeutuu, kun Taneli on poikansa Danielin kanssa pyydystämässä karjaa hätyytellyttä karhua. Taneli ei enää näe vankilavuosien jälkeen tarpeeksi hyvin, mutta poika näkee ja hänellä on tarkka sihti: luoti osuu keskelle karhun rintaa. Isä pelkäsi poikansa puolesta tämän ampumataitoa, mutta nyt hän on ylpeä jälkikasvustaan. Toinen polvi karhunkaatajana on alkanut.
Metsäsuomalaisilla on myös oma lippu
Metsäsuomalaisilla on epävirallinen lippukin, pohjoismainen ristilippu vihreällä pohjalla. Se on ollut käytössä vuodesta 1978 lähtien.
Metsäsuomalaisilla on myös oma, epävirallinen lippu vuodesta 1978 lähtien. Ristilippuna se muistuttaa Pohjoismaiden virallisia lippuja. Vihreä pohjaväri tarkoittanee vihreää metsää.
Ruotsalaisia metsäsuomalaisten jälkeläisiä ovat muun muassa prinssi Daniel, Nobel-palkittu ekonomisti Gunnar Myrdal ja pitkäaikainen pääministeri Tage Erlander. Suomessa Ruotsalaisen kansanpuolueen entinen kansanedustaja Elisabeth Nauclér Maarianhaminasta on metsäsuomalaisten jälkeläisiä.
Erlander yhdistetään Suhoisen sukuun, joka saapui aikoinaan Ruotsiin Joroisten pitäjästä ja asettui vuonna 1654 Värmlannin Lövåseniin.
Seitsenosainen Finnskogen sarja on myynyt Norjassa yli 100 000 kappaletta. Larsenin kielen runollisuutta ja herkkyyttä on verrattu ainutlaatuiseksi tavaksi kertoa vaietun kansan, metsäsuomalaisten kohtaloista.
Suomalainen kustantaja Minerva aikoo julkaista koko sarjan suomeksi. Neljäs osa Finnskogen-sarjaa tullee kustantajan mukaan aikaisintaan keväällä 2022.
Minulla oli vaimoni kanssa tarkoitus matkustaa suomalaismetsiin kesällä 2020, mutta sitten tuli korona. 1990-luvun lopulla ajoimme perheen kanssa Värmlannin suomalaismetsien läpi matkalla Oslosta Tukholmaan ja kävimme kahvilla Honkaharju-nimisessä talossa. Ehkä vielä pääsemme sinne.