Suomen Matkailutoimittajien Kilta on jakanut matkailupalkintoja vuodesta 1972 eli 53
vuoden ajan. Palkittavia saavat ehdottaa kaikki yhdistyksen jäsenet ja heistä koottu
raati ehdottaa hallituksen hyväksyttäväksi palkittavia. Raati ehdottaa myös vuosittaisista palkintokategorioista, joita tänä vuonna olivat vuoden kotimaan matkakohde, vuoden kulttuurimatkakohde ja vuoden matkailuhenkilö. Lisäksi jäsenehdotusten kautta palkittavaksi nostettiin vuoden matkailuteko.
Valinnat tehtiin vastuullisuus ja ympäristövaikutukset huomioiden.

Palkinnot vastaanottivat Paraisten matkailupäällikkö Benjamin Donner, Hannu Medina, Pyhtään Kulttuuritalon Netta Norro sekä Sakari Neuvonen.
Vuoden matkailuhenkilö
Stenskärin yrittäjäpariskunta
Vuoden matkailuhenkilöksi valittiin Stenskärin yrittäjäpariskunta Agneta Jansson ja Jarmo Ylitalo. He tekevät ympärivuotista ja kestävää matkailutyötä Nauvon ulkosaaristossa, Stenskärissä.
Yrittäjäpariskunnan erikoisuutena on villikalan kalastus lähialueilta, sen myynti Stenskärin venesataman yhteydessä olevassa rantapuodissa. He vuokraavat myös mökkejä, jotka sijaitsevat läheisillä saarilla ja hoitavat Birsskärin saaren venesatamaa. Kaikesta näkee, että he tekevät työtään koko sydämellään,
rakkaudesta saaristoon. Raati halusi valinnallaan nostaa erityisesti esiin pieniä matkailualan toimijoita, jotka
jäävät usein huomiotta, mutta tekevät merkittävää työtä.
Vuoden matkailuteko
Hannu Medina ja We Speak Gay
Vuoden matkailutekona palkitaan Hannu Medinan perustama We Speak Gay -yhteisö. Hannu Medina on sateenkaarimatkailun pioneereja Suomessa. Hän on Gay Travel Finland -sivuston ja We Speak Gay -yhteisön perustaja ja kouluttaa toimijoita sateenkaarimatkailusta. Hannu Medina on rohkea ja kantaaottava moninaisuuden puolestapuhuja ja vähemmistöjen voimaannuttaja.
Medinan lanseeraama We Speak Gay -tunnus tuo sateenkaarimatkailijalle varmuuden siitä, että hän voi olla kohteessa tai palvelun äärellä täysin oma itsensä.
Kotimaan matkailukohde
Pyhtään Kulttuuritalo
Pyhtään Kulttuuritalo on syntynyt vanhaan kunnanvirastoon, joka oli jäänyt tyhjilleen
kunnan siirryttyä ensimmäisenä suomalaisena kuntana vuokratiloihin. Vuonna 2020 syntyi Pyhtään Kulttuuritalo, joka tarjoaa monipuolisesti sisältöä matkailijoille – muun muassa konsertteja, taidenäyttelyjä, ruokaa ja taiteilijoiden työtiloja. Raatia ilahdutti erityisesti hankkeessa se, että hylätylle tilalle on annettu näin uutta näin uutta sisältöä, joka elävöittää aluetta niin paikallisten kuin matkailijoidenkin osalta.
Vuoden kulttuurikohde
Tampere Maja, Tartto
Tampere House tai Maja on kahden ystävyyskaupungin, Tarton ja Tampereen,
kulttuurikeskus ja vierastalo Tarton keskustassa. Vuonna 1730 rakennettu puutalo on sympaattinen rakennus, joka on kunnostettu pieteetillä ja vanhaa kunnioittaen. Tampere Majan vanhan rakennuskulttuurin ylläpitäminen ei ole vain historian jatkamista vaan myös uuden kulttuurin luomista.
Talossa järjestetään jatkuvasti näyttelyitä ja kirjallisuusiltoja, joissa on esillä sekä suomalaisia että virolaisia taiteilijoita.

Tilaisuuden juonsi Aniko Lehtinen.
Matkailutoimittajien Killan palkinnoista päätti yhdessä hallituksen kanssa raati, jonka jäseniä olivat Riikka Mahlamäki-Kaistinen pj. sekä Anikó Lehtinen, Kirsti Sergejeff, Tero Pajukallio ja Hannu Lehtinen.