Kuusamon uusin matkailuyritys tarjoaa elämyksiä porojen keskellä. Kujala on harvoja porotiloja, jossa poronhoitoon yhdistyy poronlihan jalostus, matkailu ja taide-elämykset.
Teksti Heino Ylisipola
Kuvat Helena Ylisipola
Kuusamon keskuksen ja Rukan puolivälissä, Nissinvaarassa 5-tien varrella sijaitsee uusi matkailuelämyspaikka Kujalan Porotila.
Porotila on 160 vuotta vanha, mutta matkailukohteena se on uusi. Yleisö on pääsyt tutustumaan Kujalan Porotilaan vasta helmikuusta 2017 lähtien. Talvikaudella 2019 – 2020 siellä vieraili jo noin 7 000 asiakasta.
Tilan nykyinen isäntä Juha Olavi Kujala edustaa jo viidettä sukupolvea Kujalan Porotilalla. Juha Kujala on myös Oivangin paliskunnan poroisäntä.
Porotila on avoinna vain tilauksesta eli jos siellä haluaa vierailla, pitää ilmoittautua etukäteen ja sopia vierailuaika. Kaikki käynnit ovat opastettuja. Kujalan mukaan se takaa sen, että ryhmät ovat pieniä ja kaikkia vierailijoita voidaan palvella yksilöllisesti.
Kujala on harvoja porotiloja, jossa poronhoitoon yhdistyy poronlihan jalostus, matkailu ja taide-elämykset. Kujalan puoliso Jenni Kujala on erittäin taitava piirtäjä ja maalaaja. Hänen töitään on ollut näyttelyissä ja niitä on myytävänä tilan kaupassa. Aiheina ovat useasti porot.
Sana on kuitenkin kiirinyt ja Kujalan porotilalla joulukuu 2020 ja tammikuu 2021 ovat hyvin myytyjä.
Ukko ja Jäbä ottavat vastaan porotilan portilla
Meille oli marraskuun lopulla sovittuna aamuaika kello yhdeksäksi tilan portille. Täsmälleen yhdeksän aikaa saapuu poro-opas Tommi Helín yhdessä Ukon ja Jäbän kanssa portille ja ottaa noin kymmenen hengen ryhmämme vastaan.
Ukko on vielä nuori, orpo poro, joka seuraa porotilan henkilökuntaa kaikkialle. Ukko on jäänyt orvoksi ja tarvitsee vielä äidinmaitoa. Sitä ei ole ja sen sijaan saa kelvata lampaanmaidon vastike. Yksi vierailijaryhmän lapsista saa syöttötehtävän. Ukko on vajaassa minuutissa imaissut tuttipullon tyhjäksi.
Isompi poro Jäbä on narussa ja yksi vieraista saa taluttaa sen portilta aitaukseen. Tehtävä lankeaa minulle, kun muita vapaaehtoisia ei löydy.
Kujalan Porotilan porot ovat puolikesyjä, rauhallisia, vain sarvia pitää varoa. Porot saavat Helíniltä aamiaiseksi poromuroja ja jäkälää.
Hienoin kokemus on, että saamme mennä kymmenien porojen keskelle, liikkua vapaasti aitauksessa, syöttää ja silitellä poroja. Poroja ei tarvitse vilkuilla aidan rakosista.
Aitauksia on kaiken kaikkiaan 25 eli poroja on useita satoja. Tarkkaa lukumäärää ei ole soveliasta kysyä. Se on sama, kuin jos kysyisi naapurilta, paljonko tällä on rahaa.
Poronhoito on elämäntapa
Juha Kujala kertoo, että poronhoito on elämäntapa. ”En voisi kuvitella eläväni ilman poronhoitoa. Porot ovat osa aitoa luontoa ja niin olemme mekin porojen kanssa. Luontoa pitää kunnioittaa. Se antaa meille toimeentulon. Meistä on myös mukavaa näyttää vierailijoille porotilan elämää, sillä jokainen päivä on erilainen.”
Hienoin kokemus on, että saamme mennä kymmenien porojen keskelle, liikkua vapaasti aitauksessa, syöttää ja silitellä poroja.
Hän kertoo, että suomalaiset tietävät yllättävän vähän poroista. Poro syö jäkälän lisäksi noin 350 erilaista kasvia metsissä kulkiessaan, myös sienet ovat sen herkkua, kärpässienetkin se hotkii ongelmitta.
Kesä on vaarallista aikaa vastasyntyneille poroille. Noin kolmannes vasoista häviää kesän aikana. Vaarallisimmat pedot ovat karhu, susi, ilves, ahma, kettu ja yllättäen myös kotka.
Korona vei ulkomaalaiset
Koronaepidemia vei Kujalan Porotilalta kuten muiltakin Koillismaan ja Lapin matkailukohteilta liki kaikki ulkomaiset vierailijat.
Kesä ja syksy ovat kuitenkin olleet vahvaa suomalaismatkailijoiden aikaa. Kujalan Porotilallakin on kesän ja syksyn mittaan vieraillut noin 2 000 suomalaista.
Juha ja Jenni Kujala iloitsevat, että heidän yrityksensä sai lokakuussa 2020 Green Active -sertifioinnin. Merkki kertoo sitoutumisesta kestävän matkailun periaatteisiin.
Kujalan Porotila on läpikäynyt myös Visit Finlandin laatiman Sustainable Travel Finland -ohjelman ja täyttää kaikki merkille asetetut kriteerit.
Uusinta palvelua on porojooga. Vierailijat voivat köllötellä porontaljoilla porotokan keskellä ja katsella pilviä tai talvella tähtiä tai jopa revontulia ammattimaisen jooganvetäjän johdolla.
Kun matkustaminen koronatilanteessa on vaikeaa, Kujan Porotilalla suunnitellaan seuraavaksi virtuaalikierroksia, joihin voisi osallistua kotisohvilta.
Juha Kujalan kahdella pojalla on perinteiden mukaisesti omat poromerkkinsä sekä niitä kantavat porokarjansa. Pojista Oskari Kujala osallistuu jo tilan töihin. Hän edustaa porotilan kuudetta sukupolvea.
Kaikki alkoi vuonna 1860, kun Juho Petteri Karjalainen, sittemmin Kujala (1829 – 1913) asettui taloksi nykyiselle paikalle Kujalaan ja alkoi pitää porokarjaa. Tila on pysynyt paikallaan silloinkin, kun saksalaiset polttivat talon Lapin sodassa.