Vietnam on monipuolinen yhdistelmä miljoonakaupunkien ihmisvilinää, luontoelämyksiä ja maukasta ruokaa. Vaikka maa pyrkii eroon sotatantereen maineesta, sen historiaan vaikuttaneiden valloittajien jäljet näkyvät vielä tänäkin päivänä.

Teksti ja kuvat Jonna Hoffrén

Astun ulos helteeseen, kostea ilma imeytyy hetkessä vaatteisiin ja humahtaa housunlahkeista sisään. Olemme matkanneet bussilla Etelä-Vietnamin maisemissa, ja saapuneet Cu Chin alueelle 70 kilometriä Ho Chi Minh Citystä luoteeseen. Täällä saven alta löytyy yhä pätkiä maan sotahistoriaan liittyvistä tunneleista. Aurinko siivilöityy ohuiden eukalyptus- ja bambupuiden lomitse maahan. Raskaiden käsiaseiden kovaääninen räiske kuuluu läpi viidakon. Laukaukset ovat osa turisteille suunnattua ohjelmaa.

Cu Chin tunnelistoa alettiin kaivaa jo Ranskan miehitysvallan aikana 1940-luvulla, ja sitä laajennettiin Vietnamin-sodan aikana 1960-luvulla. Tunneliverkosto oli vastarintaliikkeen vastaus vihollisen ylivoimalle ja uudenaikaisille aseille. Siitä muodostui jopa 18 000 ihmisen koti ja turvapaikka. Vietkongin sissit kuljettivat tunneleita pitkin aseita ja ruokatarvikkeita. Käytäviä kaivettiin kolmeen kerrokseen lähes 120 kilometriä.

Tunnelit rakennettiin useimmiten käsin. Yksi kaivoi tunnelia, toinen toi saven maan pinnalle ja kolmas kiikutti sen läheisen Mekong-joen vietäväksi. Työ oli tehtävä hiljaa ja pimeän turvin, sillä tunnelit sijaitsivat osin vihollisen tukikohdan alla. Etelävietnamilaisten kanssa liittoutuneet amerikkalaiset tiesivät tunneliston olemassaolosta ja yrittivät tuhota sitä. Osa tunneleista romahtikin vuonna 1966, kun aluetta pommitettiin rankasti.

Seison tunnelin suulla ja katselen portaita alas laskeutuvia matkailijoita. En anna ahdistuksen tunteelle valtaa, vaan marssin muiden perässä maan alle. Osa tunneleista oli alun perin niin matalia, että niissä pystyi liikkumaan vain ryömien. Onneksi tämä pätkä on laajennettu turisteja varten. Silti tunnelissa on hikistä ja hämärää. Eteenpäin pääsee vain kyykyssä tai kaksikerroin kumartuneena. Ääni takana komentaa liikkeelle. Tekeydyn kylmähermoiseksi ja jatkan eteenpäin.

Pian ajauduttiin uuteen sotaan, kun Pohjois-Vietnam ryhtyi tukemaan Vietkong-liikkeen kapinaa etelässä. Yhdysvallat tuki Etelä-Vietnamia, mutta vetäytyi sodasta vuonna 1973. Pohjois-Vietnamin joukot yhdistivät maan vuonna 1975. Sotaisan historian jäljet näkyvät yhä. Amerikan-sodan jäljiltä, kuten vietnamilaiset sotaa kutsuvat, maahan jäi runsaasti räjähtämättömiä pommeja ja maamiinoja. Jos haluaa rakentaa talon, rakennuslupa heltiää vasta, kun armeija on kaivanut maata kahdentoista metrin syvyyteen ja todennut, että rakentaminen on turvallista.

Valloittajat ovat jättäneet jälkensä myös ruokakulttuuriin. Täytetyt patongit, paahtovanukas ja sammakonreidet ovat peruja Ranskan vallan ajalta. Pohjoisosassa, kiinalaisten vaikutusalueella, käytetään paljon pippuria, kun taas etelässä ruoka maustetaan chilillä ja currylla. Kaikkialla käytetään paljon salaatteja, kasviksia ja tuoreita yrttejä. Puikoilla syötävä ruoka kääräistään riisipaperiin tai salaatinlehteen ja dipataan kastikkeeseen.

Käärmeet, silkkitoukat, rotat ja kissat ovat vietnamilaiselle terveysvaikutteista ravintoa. Pohjoisessa syödään koiraa, mitä kauhistellaan etelässä. Koira on kuitenkin juhlaruokaa ja sitä syödään vain talvella, eikä koskaan kuukalenterin kymmenen ensimmäisen päivän aikana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Palaamme viidakosta kaupunkiin. Ho Chi Minh City, entinen Saigon, on maan tärkein liike-elämän keskus. Länsimaiset vaikutteet huomaa niin arkkitehtuurissa, ostosmahdollisuuksissa kuin ilmapiirissäkin. Aamun kokemukset palaavat mieleen War Remnants -museossa, joka esittelee viime sodan tapahtumia. Kahden miljoonan siviilin hengen vaatinut sota hiljentää kävijät. Vaikka Vietnam pyrkii eroon sotatantereen maineestaan, se on kuitenkin erottamaton osa maan menneisyyttä.

Ho Chi Minh Citysta lennämme pohjoiseen, Hanoihin. Yhteistä miljoonakaupungeille on kaaosmainen liikenne. Se on yhtä nopeaa ja ripeästi kasvavaa kuin maan talous. Valtava ihmismäärä, huolimaton ajotyyli ja teiden ja ajovälineiden huono kunto aiheuttavat joka päivä 28 kuolemaan johtavaa liikenneonnettomuutta. Jos haluaa ylittää tien, ei ole häpeä pyytää paikalliselta apua. Tien ylittämisessä tärkeintä on itsevarmuus ja tasainen eteneminen. Mopon tai polkupyörän lastaamisessa rajana on vain mielikuvitus. Mukaan pakataan possut, ankat, pensaat, tikapuut, väliovet ja salaojaputket. Nelihenkinen perhe kulkee ongelmitta yhden mopon kyydillä.

Hanoin vanhankaupungin ahtaista kaduista vanhimmat ovat 1400-luvulta. Kauppakujat on omistettu yhdelle tuotteelle kerrallaan, esimerkiksi hopealle, silkille, kukille tai hautakiville. Nautin katukuppilassa Bia Pho -panimon oluen. Matalan muovituolin jalat taipuvat painoni alla. Ystävälliset paikalliset auttavat kankeimmat länsimaalaiset ylös jakkaroiltaan.

Kiipeämme 400 miljoonaa vuotta vanhan Sung Sot -tippukiviluolan suuaukolle, ja laskeudumme sisälle yhteen maailman luonnonihmeistä. Luolan valtavissa uumenissa pakoiltiin aikoinaan kiinalaisia ja mongoleja, myöhemmin amerikkalaisia. Ajamme veneellä vihreältä saarelta toiselle. Nousen helteiseltä Titop-rannalta lähes 400 porrasta kalliojärkäleen päälle ihailemaan maisemia. Perillä puuskutan ja pohkeita kiristää, mutta maisema palkitsee sisukkuuteni. Alapuolella haukka liitää ohi.Kun palaamme lähtösatamaan, sivuamme suuria rahtilaivoja, jotka suuntaavat Etelä-Kiinan merelle. Ne on lastattu kahvilla, riisillä, äyriäisillä ja elektroniikalla.

Juttu on julkaistu Eeva-lehdessä 3/2014.