Taiwan

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Taiwan on perinteisintä Kiinaa

Taiwan on pitkään ollut manner-Kiinan varjossa matkailukohteena, mutta nyt ajat ovat muuttuneet. Mannermaaltakin saapuu joka viikko saarelle satoja lentoja. Euroopasta on suoria lentoja mm. Amsterdamista. 

Teksti ja kuvat Reijo Härkönen 

Kun Kiina kävi sisällissotaa ja Mao Zedong voitti ja perusti kansantasavallan 1949, hävinnyt osapuoli eli Tšiang Kai-šek kannattajineen pakeni Taiwanin saarelle. Siellä jatkui Kiinan tasavallan tarina.

Yötori on hyvin kiinalainen tapa ja sosiaalinen tapahtuma. Taipein Raohen yötori on paitsi ostospaikka myös kohtauspaikka. Sinne mennään tapaamaan tuttuja, mukaan voi ostaa vihanneksia, tai syödä paikalla kaikenlaisia herkkuja, kalaa, lihaa, makeita jälkiruokia. TulkkiniPeter Lee kehottaa ostamaan mustapippurikakkua, tämän torin erikoisuutta. Se on peräisin mannermaalta Fujianista. Yötori on auki aamukahteen.

Vielä muutama vuosi sitten Taipein keskustassa oli maailman korkein rakennus, 500 metrin Taipei 101. Sittemmin Dubain Burj Khalifa vei korkeudessa voiton. Jos kuvitteli, että Taipei-tornin alakerran kansankuppilalta näyttävä syöttölä olisi mikä tahansa ruokapaikka, erehtyi. Din Tai Fung on saanut kolmesti Michelin-tähden ja on kymmenen parhaan aasialaisen ravintolan listalla. On mukava seurata kokkien touhua lasiseinän takaa.

Taiwanissa voi tutustua koko Kiinan ruokaperinteeseen. Kun saarelle tuli ihmisiä mannermaan eri osista, he toivat mukanaan oman alueensa perinneruoat. On Sichuanin tulista ja pohjoisen miedompaa. Cingjiangissa keskisaarella istumme Lumama-ravintolassa ja emäntä esittelee alueen erikoisuutta, friteerattuja palmumatoja. Muutaman sentin kokoiset palmumadot elävät palmupuun juurissa ja ovat hyvää ravintoa siinä missä heinäsirkatkin.

Taiwan on 23 miljoonan asukkaan saari mannermaan kupeessa. Vaikka saari on pieni, lentoja on sisälläkin eri puolille ja luotijuna kulkee saaren länsirantaa. Reippaille matkailijoille tarjotaan pyöräilymahdollisuus: pyörätiet ovat hyvät ja palvelut tasokkaita.

Taiwanilaiset ovat uskonnoltaan buddhalaisia, konfutselaisia ja taolaisia.

Taiwanilaiset ovat uskonnoltaan buddhalaisia, konfutselaisia ja taolaisia.

 

 

 

 

 

 

Taiwanin ainoa kunnollinen järvi on Sun Moon Lake ja siksi suosittu matkailukohde. Järven ympärillä on temppeleitä ja pagoda sekä alkuperäisasukkaiden perinnekylä. Komein temppeli on Wen Wu. Se on konfutselainen, joka on erikoisuus Taiwanissa, muut temppelit kun ovat buddhalaisia tai taolaisia. Temppeliä vartioi kaksi Taiwanin suurinta kivileijonaa. Sisältä kuuluu suuren rummun korvia huumaavia kumahduksia, ja vanha munkki jatkaa vielä hetken. Hallin vastapäätä vastaa kävijä pienemmällä rummulla.

Suomalaiselle metsä ei ole ehkä niin valtava kokemus kuin sellaiselle, joka on tuskin metsää nähnyt. Alishanin metsänsuojelualue ja matkailukohde olisi vielä mahtavampi, jos sinne ei joka aamu rynnistäisi kymmeniä turistibusseja. Lähin kaupunki on Chiayi, josta vielä äskettäin pääsi 71 kilometrin matkan perinteisellä junalla vuorten ja rotkojen läpi ylös Alishaniin 2,5 kilometrin korkeuteen. Nyt rautatie aiotaan saada taas toimimaan taifuunin tuhojen jälkeen. Auringonnousunjuna vie muutaman kilometrin päähän näköalapaikalle, josta auringon nousun näkee; hyvinä aamuina pilvet ovat alapuolella.

Tšiang Kai-šek kuoli vuonna 1975, mutta häntä ei tietenkään saatu haudatuksi synnyinpaikalleen mannermaalle, vaikka hän oli sitä toivonut. Hänen muistohallinsa on Taipein keskustassa. Vahdinvaihtoseremonia on mahtipontinen ja kuvauksellinen ohjelmanumero. Vakavailmaiset sotilaat marssivat univormuissaan ja aseineen metrin päästä. Myös tasavallan ensimmäisen presidentin Sun Jat-senin muistohalli on lähistöllä, ja myös siellä on komea vahdinvaihtoseremonia.

Kun tasavaltalaiset pakenivat mannermaalta 1949, he toivat mukanaan paljon Kiinan historian aarteita, mm. keisarien Kielletystä kaupungista Pekingistä. Nyt näistä on paljon esillä Palatsimuseossa Taipeissa. Kun mannermaalla riehuivat kulttuurivallankumouksen nuoret ja tuhosivat osan mittaamattoman arvokkaista taideaarteista, Taiwanilla kaikki säilyi. Palatsimuseon kokoelmat, 700 000 taideteosta 8 000 vuoden ajalta, ovat läkähdyttävän suuret. Onneksi ylimmän kerroksen teehuoneessa on rauhallista.

Share.

Leave A Reply