lauantai, elokuu 17

Oluen viehätys Prahassa –
tsekit juovat sitä eniten maailmassa

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Prahan vanhankaupungin kapeilla kaduilla vilisee turisteja. Mukulakivikadut risteilevät epäloogisesti, mutta jos eksyt, joku paikallinen auttaa auliisti taas eteenpäin. Tämä kaupunginosa on historialtaan niin mielenkiintoinen, että se lisättiin Unescon maailman perintöluetteloon jo vuonna 1992.

Teksti Kirsti Kajanne

Kuvat Kirsti Kajanne ja Pixels.com 

 

Ennen Prahan vanhakaupunki oli eristetty muusta kaupungista vallihaudalla ja muurilla, Vltava-joen välkkyessä molemmalla puolella. Myöhemmin vallihauta täytettiin kaduilla. Kun vaeltaa vanhojen barokki-, rokokoo- ja jugendtyylisten rakennusten katveessa, tuntee olevansa kuin sadussa.

Vanhankaupungin, eli Stare Meston aukio on lajissaan lyömätön: Kaupungintalon torni, astronominen kello, muut eriväriset kirkot, katedraalit ja rakennukset. Jo 1100- luvulla tällä aukiolla järjestettiin isot markkinat aina lauantaisin.

Tsekissä olutkulttuuri on vanhaa, Prahassa olutta on nautittu jo 1400-luvulla.

Mutta kävellessä tulee jano. Miten olisi yhden pivon aika? Ei ole mitään vaikeuksia löytää juotavaa. Mutta jos haluaa kokea perinteistä tsekkiolutkulttuuria, kannattaa mennä aukiolta vähän matkaa eteenpäin turistiravintoloista ja kokea aitoa meininkiä. Yksi kuuluisimmista perinteisistä pubeista on U Zlateho Tygra (Kultainen tiikeri) Husova-kadulla.

Tänne tasavallan entinen presidentti Vaclav Havel vei presidentti Bill Clintonin tuopilliselle aikoinaan. Turistin kannattaa tulla pubiin ajoissa, sillä jo illalla se on paikallisten suosiossa niin että et pääse edes kunnolla sisälle koska pääosin keski-ikäiset tsekkimiehet ovat jo valloittaneet paikan. Ei istumapaikkaa saati pääsyä tiskille. Olut on halpaa, pari euroa iso tuoppi, mikäli saat tarjoilijan huomion.

U Medvidkussa on taas tilaa suuremmillekin ryhmille. Tämä on perinteinen pubi, jossa pannaan myös omaa olutta. Paikka on paikallisten suosiossa, pariskuntia, vanhempia miehiä syömässä ja juomassa.

 

Talon ensimmäinen omistaja perusti tänne panimon jo vuonna 1466.

 

Myöhemmin kilpailu oli kovaa suurempien panimoiden syödessä markkinoita ja U Medvidku sulki ovensa. 1900-luvun alussa alkoi taas oluen teko, mikä keskeytyi kommunistihallinnon tullessa voimaan. Vuoden 1989 samettivallankumouksen ja kattavan remontin jälkeen talossa alettiin pyörittää panimoa, hotellia ja oluttupaa.

U Tri Ruzi (Kolme ruusua) sijaitsee myös vanhassa kaupungissa ja panee omaa oluttaan nykyään. Talon paikalla oli panimo jo 1400-luvulla. Seinämaalaukset ovat vanhoja ja autenttisia, asiakaskunta on enemmän turisteista koostuvaa.

Maailman oluenjuonnin ykkönen

Tiesitkö, että Tsekeissä kulutetaan vuosittain olutta eniten asukasta kohden maailmassa, jopa enemmän kuin Saksassa?  Entä tiesitkö, että Urquell on maailman ensimmäinen pilsneri? Sille on ominaista kullanruskea väri ja se vaahtoaa lasissa kauan.  Se ”keksittiin” jo vuonna 1842. Tätä ennen oluet olivat sakeita ja tummia.

Plzenissä sijaitseva panimo otti palvelukseensa saksalaisen oluen tekijän Josef Grollin, joka oli perehtynyt baijerilaiseen oluentekoon. Hän taikoi läpinäkyvän Urquell-lagerin. Juoma oli heti menestys, ja sitä kuljetettiin vuonna 1874 Pariisiin ja Yhdysvaltoihin asti.  Tällä hetkellä tsekkiläiset komeilevat kymmenentenä maailman olutvientitilastoissa. Ilman muuta suosituin olut maassa on edelleen vaalea lager, mutta pienpanimoiden tummia oluita kannattaa myös kokeilla. Oluiden kieltä hivelevä aromi tulee böömiläisestä humalasta.

Prahan vanhakaupunki vetää matkailijoita kesät talvet.

Muita tunnetuimpia olutmerkkejä ovat Gambrinus, Radegast, Straropramen, Kusovice ja Budvar eli Budweis. Viime mainitulla ei ole mitään tekemistä jenkkiläisen Budweiserin kanssa. Mikäli haluaa laajentaa oluttietouttaan, kannattaa maistella Urquell Nefiltrovanya eli suodattamatonta pilsneriä. Sitä saa harvoin Tsekin tasavallan ulkopuolelta.

Moni vannoutunut olutharrastaja matkustaa olutfestivaaleille Tsekkeihin. Pilsenissä Urquell-panimon kaksipäiväinen juhla on kokemisen arvoinen. Prahassa järjestetään taas 17 päivää kestävä festivaali toukokuussa. Silloin voi maistella ainakin 70 erityyppistä tsekkiolutta, jos kunto kestää.

Kommentit

Kommentit

Share.

Comments are closed.