torstai, kesäkuu 20

 La Bohème huipensi kiltalaisten
kulttuuripainotteisen pikkujoulumatkan

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Matkailutoimittajien Killan pikkujoulumatka Tallinnaan joulukuun toisena viikonloppuna osui pikkujoulusesongin vilkkaimpaan aikaan ja sen huomasi. Laiva oli mennen tullen täynnä kuin Turusen pyssy, mutta se on toki varustamojen tarkoituskin.

Teksti Kai Jauhiainen

Kuvat Pertti Ruohonen

Virolaiset ovat kantaneet huolta siitä, että suomalaiset matkailijat olisivat hylkäämässä Tallinnaa. Sitä ei pikkujouluaikana huomaa, mutta Viru-hotellin sisäänkirjautumispalvelut kyllä antaisivatkin aihetta uudelleenarviointeihin. Huoneet saimme vasta kello 15 ja käytännössä paljon myöhemminkin, sillä sisäänkirjautuminen oli takkuilevaa ja matkatavarahuoneeseen oli pahimmillaan kymmenien ihmisten jono.

Jos asiakas pääsee lopulta käytännössä huoneeseensa vasta kello 15.30 hikisen odottelun jälkeen, ei ihme jos seuraava reissu olisikin mieluummin vaikka Forssaan. Vika ei ole Virun työntekijöiden, vaan hotellin resursseista ja logistiikasta vastaavien. Selitykseksi ei kelpaa pikkujoulusesonki. Tallinnan suurimman hotellin on pystyttävä parempaan oli kausi mikä hyvänsä. Eli herätys ja haloo!

Estonia-teatteri esitti Giacomo Puccinin La bohèmen.

Nokkaunet ja suihku ennen päivällistä jäivät unelmaksi, mutta päivällinen Vanhassa kaupungissa ravintola Talukõrtsissa (Viru 18) oli erinomainen. Erityisesti siankorvat jäivät mieleen. Ravintolasta siirryttiin oopperaan ja nautittiin Puccinin La Bohème -oopperasta. Solistit olivat erinomaisia ja lavastus pelkistetyn toimiva. Vahvaa ylempää keskitasoa!

Savon Sanomien Pertti Ruohoselle maistuivat Tälukörtsin palavat metsästäjänmakkarat.

Alternative blues -ilta

Oopperan jälkeen kiltalaiset hajaantuivat kuka minnekin. Minä suuntasin kolmisen kuukautta sitten avattuun uuteen rockklubiin nimeltä Barbar (Rävala 8). Rento katutasossa sijaitseva Barbar on vain muutamien minuuttien kävelyn päässä Virusta tai oopperasta. Linjana on väljästi rock-blues-punk-heavy. Nyt siellä oli alternative blues -ilta. Lämmittelijänä oli Viron bluesin ykköskitaristi Anders Roots Tartosta. Häneltä on juuri ilmestynyt uusi soololevy Breakfast in September. Sitä voivat bluesin ystävät kysellä Tallinnan reissuilla. Pääesiintyjänä oli skottilainen Bluesman from hell Dave Arcari. Rento ja svengaava ilta!

Tallinnan suurimman hotellin, Sokos Hotel Virun, on pystyttävä parempaan: Huoneisiin pääseminen vasta kolmelta iltapäivällä ei ole tätä päivää!

 Sunnuntaina kiltalaiset hajaantuivat jälleen kaupungille, mutta useimmat kävivät Kumussa. Suuren salin näyttely Baltian symbolismista oli kiintoisa, mutta eniten minua koukutti yläkerroksissa Neuvosto-Viron taide oheistietoineen ja -materiaaleineen. Propagandajuliste huusi viroksi Stalinin sanoin ”olemme kansan puolella ja suojelemme kansaa”. Kuinka ystävällistä.

 Kumun jälkeen allekirjoittaneelle ja muutamalle muulle kiltalaiselle maistui kulinaristinen aikamatka vuosikymmenien taakse Narva Kohvikissa (Narva maantee 10). Kuppilan sisustus on aitoa neuvostotyyliä ja niin henkilökunta kuin asiakkaatkin venäläisiä. Konditoriaosasto on herkullinen, mutta venäläisbabushkat olivat ikävä kyllä sunnuntai-iltapäivänä kotona.

Taidemuseo Kumun pysyvässä näyttelyssä Lenin on hyvin esillä.

 

Söin Kiovan kotlettia ja erinomaiselta maistui, voikin oli paikoillaan maukkaana, mutta ei liikaa roiskuvana. Tarjoilu oli neuvostomaisen hymytöntä, mutta se oli vain pintakuorrutusta. Muutama venäjänkielinen fraasi avasi hymyhanat, ja paikkaa voi suositella ilomielin.

 

Hyvällä mielellä kotia kohti! Kiva reissu – kiitos kiltalaiset ja erityisen mukavaa, että mukana oli pari uuttakin jäsentä. Teitä tarvitaan, me vanhat jäärät kyllä keikumme minkä keikumme, mutta uusia tuulia ja juttuja kaivataan.

 

 

 

 

Kommentit

Kommentit

Share.

Comments are closed.