perjantai, lokakuu 30

Boeing 747. Australia. Rio de Janeiro. New York

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

747 historiaan

Boeing 747 -jumbo on kohta historiaa. Esimerkiksi British Airways ja moni muu yhtiö panee vanhan palvelijan eläkkeelle.
Onhan se vanhanaikainen ja meluisa, mutta monet hyvät kokemukset ovat muistissa; Pan Amin lennoilla tämän kirjoittajalla oli vakiopaikka 1A, Rio de Janeiroon, Buenos Airesiin. Toinen kirjoittaja tapasi istua Panin yläkerrassa matkalla New Yorkiin, ja aikoinaan sotilaita Vietnamin-sotaan kuljettaneella Tower Airilla Miamiin siellä aivan ”nenäpaikalla”. Paluulennolla oli mukava seurata lippispäisen kapteenin työskentelyä jalat ikkunalaudalla. Jotkut virheellisesti nimittävät jumboksi mitä hyvänsä isoa konetta, mutta on vain yksi jumbo jet, 747.

Hyvästi vanha kunnon jumbo!

****

Aussit kotona

Suomalainen voi perustuslain mukaan aina lähteä maasta ja palata takaisin. Australiassa tilanne on koronan vuoksi toinen. Jos australialainen haluaa matkustaa ulkomaille ja palata takaisin, hänen pitää hakea matkustuslupa. Kolme neljästä hakemuksesta hylätään.
Viranomaiset sanovat syyksi, että ulkomailta palaavat tuovat mukanaan koronaviruksen Australiaan. Kuolemantapauksia on ollut 438

****

Kuusi miljoonaa lentävää työttömiksi

Luemme päivittäin karmeita uutisia lentoyhtiöiden lomautuksista ja irtisanomisista. Kun Finnair suunnittelee vähentävänsä väkeä noin tuhannella, isossa maailmassa nämäkin luvut ovat jättimäisiä. Amerikkalaisyhtiöistä American Airlines ilmoittaa lomauttavansa 17 500 lentävää, United Airlines puolestaan leikkaa työpaikkoja 19 000:lla, joista lentäjiä 2 850, Delta pistää 1 900 lentäjää kilometritehtaalle lokakuussa. Euroopassa lentoyhtiöt vähentävät väkeä alan järjestön laskelmien mukaan yhteensä noin kuudella miljoonalla.

****

Helsinki-Vantaalla tahtojen taistelu

Aivan niin yksinkertainen ei ole kuvio maahuolintayhtiö Swissportin ja Finnairin avoliitossa. Swissport syyttää Finnairia huonosta neuvottelutaktiikasta. Lentoyhtiö haluaa pistää kovan kovaa vastaan, mutta toisaalta jos se hylkää ensi maaliskuussa katkolla olevan sopimuksensa jatkamisen huolitsijoiden kanssa, kentän kolmesta muusta toimijasta ei ole kuulemma edes yhdistettynä Finnairin liikenteen hoitajaksi, jos lentoja lisätään ilmoitetussa aikataulussa. IAU:n lakkoherkkä puheenjohtaja on tällä kertaa ollut varsin sovitteleva, onhan kyseessä satojen työpaikkojen lopettaminen mistä lentoyhtiöitä ei voi syyttää eikä ole varaa alkaa lakkoilla.

****

Matkavekka siirtää maakuntalennot ensi vuoteen

Notkea matkanjärjestäjä ja eri puolilla maata yhä vaikuttava Matkavekka teki rohkean aloitteen: se tarjosi nopealla aikataululla kaikkiaan 12 kentältä lähteviä maakuntalentoja syksyn lomasesongiksi Espanjaan, Portugaliin, Bulgariaan, Italiaan ja Kreikkaan. Idea on loistava ja se on toiminut useina edellisinä syksyinä varsin hyvin. Toisaalta, jos se alkaa sakata, matkanjärjestäjä on pian entinen. Nyt olisi käynyt niin, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi varausten ja koko tarjonnan siirtäminen ensi syksyksi. Kauppa ei käynyt odotetusti, ihmiset eivät uskalla lähteä vielä liikkeelle. Lennot olisi operoitu pääosin Finnairin kalustolla.

****

Saksa testaa vain oireiset

Suomi johtaa nyt kyseenalaista tilastoa: se on Euroopan tiukin maahanpäästäjä. Voidaan kysyä onko todella vedettävä niin tiukkaa linjaa, ettei tänne voi saapua ilman karanteenipeikkoa muualta kuin Virosta, Latviasta ja Unkarista, jonka tartuntalukuihin ei ole luottamista? Lapin ensi talven matkailu on veitsenterällä, hallitusta ja muita viranomaisia sen kohtalo ei tunnu kauheasti kiinnostavan, vaikka Lapin toimijoilla on selvät suunnitelmat turvallisen matkailun avaamiseksi koko maailmalle.
Saksa on valinnut toisen tien: se ei pakkotestaa kaikkia maahan saapuvia, vain ne joilla on selviä koronaoireita. Eikö Suomi voisi valita saman linjan, nythän esimerkiksi lentoaseman toiminta herättää kysymyksen vuotaako se kuin seula? Taas

****

Ryanair avaa reittejä

Halpalentoyhtiö Ryanair on rohkeasti avaamassa lokakuussa lentoreitit Lappeenrannasta Saksan Baijeriin, sekä Budapestiin ja Berliiniin, se myös jatkaa lentoja muutaman kuukauden tauon jälkeen Italian Bergamoniin. Wienin-lennot aloitetaan ensi maaliskuussa. 
Baijeriin, hhm. Totuuden nimissä on kerrottava, että Menningenin kenttä, jolle halpis lentää, sijaitsee 110 kilometrin päässä Münchenistä, mutta toki se on Baijeria!
Lappeenrannan kentän toimitusjohtaja Eija Joroa on kiittäminen ja kumartaminen, hän on taitavasti houkutellut itärajan tuntumaan ulkomaisia yhtiöitä. Mainittakoon, että hän toimi aikoinaan Finnairin charterosastolla johtaja Ami Hautasen oikeana kätenä. Siellä vaikutti myös toinen uuttera lentokenttärouva Marja Aalto, joka puuhaa lentoja Tampereen kentälle. Hyvä Eija ja Marja!

****

Matkailun pelastamisella on jo kiire

Tällä otsikolla kirjoittivat äsken Hesarin yleisönosastossa Lapin liiton puheenjohtaja Markus Lohi ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kirjoituksessa he esittävät äärimmäisen huolensa koko elinkeinon ja erityisesti Lapin talvimatkailun puolesta. Kuten todettu, hallituksella ei tunnu olevan mitään kiirettä paneutua tärkeään elinkeinoon, ja nyt tuli vielä tapaus Kaipolan paperitehdas. Sulkemista vähättelemättä on viitattava elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) haastatteluun Hesarissa. Siinä hän hämmästelee ministeri Krista Kiurun (Sdp) taannoista esiintuloa. Hänhän pisti Suomen kiinni suurin piirtein kokonaan mittavilla matkustusrajoituksilla. Ne tulivat kuulemma ministerikavereille yllätyksenä.
Eikö kokeneella elinkeinoministerillä ole päätösvaltaa historian ehkä kokemattomimman hallituksen julistaessa omaa mandraansa?

****

Rajoitukset muun Euroopan tasolle

Matkailualan liiton (SMAL) toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti sanoo 24. elokuuta ilmestyneessä Kauppalehden haastattelussa, että Suomen tulisi saada matkustusrajoitusten purkaminen samalle tasolle kuin muualla Euroopassa. ”Suomi alkaa olla jo melkoinen kummajainen Euroopan tasolla tässä asiassa”. ”Suurin osa SMAL:n jäsenyrityksistä taistelee olemassaolostaan henkihieverissä eikä kustannustuki ole tuonut apua”, hän lisää. Mäki-Fräntin mukaan ”kotimaiselle matkailuyrittämiselle voidaan sanoa hyvästit jos tilanteen katastrofaalisuutta ei aleta ymmärtää koko hallituksen tasolla”.

****

Kirjallinen loppukevennys

Tällä ei ehkä ole suoraan yhteyttä matkailuun, mutta kerrotaan kuitenkin. Hesarin parin viikon takainen Kirjaston kysytyimmät -listalla komeili tietokirjojen puolella sijalla kaksi 29-vuotiaan Ina Mikkolan teos Runkkarin käsikirja (Into Kustannus). Muutama päivä aikaisemmin lehti haastatteli toimittaja-kirjailijaa laajasti. Kesällä HS kehui vuolaasti Janne Saarakkalan juuri ilmestynyttä kirjaa Sen pituinen se (Like). Ei kai näistä sen enempää, hyvää syksyn alkua!

****

Kirjoittajat ovat Matkailutoimittajien Killan jäseniä ja mielipiteet heidän omiaan.

 

 

Share.

Comments are closed.