Teksti ja kuvat Eero Nokela<\/b><\/span><\/p>\n Tarkkaa vuotta en muista, mutta kyll\u00e4 siit\u00e4 on yli kymmenen (nyt jo 20 ) vuotta. Olimme matkakumppanini kanssa ties kuinka monetta kertaa <\/span>Kyklaadeihin<\/span><\/i> kuuluvalla <\/span>Mykonoksella Kreikassa. <\/span><\/i>Olimme tyk\u00e4styneet kyl\u00e4n rinteelle rakennettuun <\/span>Mykonos View<\/span><\/i> -hotelliin, ja siit\u00e4 oli tuleva kes\u00e4lomareissujemme \u201dkoti\u201d (vuosikymmeniksi).<\/span><\/span><\/p>\n Matkakumppanini oli siihen asti vain koiraihminen, min\u00e4 tykk\u00e4\u00e4n molemmista nelijalkaisista. Niin sitten vain tapahtui er\u00e4\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4, ett\u00e4 ylh\u00e4\u00e4ll\u00e4 rinteell\u00e4 sijaitsevan huoneen patiolle asteli arka maalaiskatti, joka tietysti haki ruokkijaa. Pian se huomasi, ettemme ajaneetkaan sit\u00e4 luudan kanssa pois, kuten siivoojat, vaan tarjosimme ruokaa. Sit\u00e4 ostimme vuorotellen kaupasta, se maksaa alle euron purkki.<\/span><\/p>\n Mirkun ruokahalu tuntui olevan pohjaton. Onneksi kissanruoka on Kreikassakin hyvin edullista eik\u00e4 katti ollut mitenk\u00e4\u00e4n nirso. Kaikki kelpasi.<\/p><\/div>\n Majoitumme joka kes\u00e4 samaisen hotellin huoneeseen numero 21, koska siit\u00e4 aukeaa koko kuvauksellinen Mykonoksen hora, valkoiseksi kalkittu idyllinen kaupunki. Vuosi toisensa j\u00e4lkeen k\u00e4vi niin, ett\u00e4 kissa, jota olimme alkaneet ruokkia ja kutsua <\/span>Mirkuksi<\/span><\/i>, \u201dl\u00f6ysi\u201d meid\u00e4t. Joskus samana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 kun olimme saapuneet tavaroinemme ja siemailimme hikisin\u00e4 ensimm\u00e4isi\u00e4 uusoja patiolla, tai v\u00e4h\u00e4n my\u00f6hemmin.<\/span> (Nimi Mirkku tulee lapsuudenkotini kissasta, Mirkusta, joka teki monta pentuetta vuoden mittaan!)<\/span><\/span><\/p>\n Yhten\u00e4 kes\u00e4n\u00e4 olimme olleet 21:ss\u00e4 jo kaksi y\u00f6t\u00e4 eik\u00e4 kissaamme n\u00e4kynyt. Ep\u00e4toivo valtasi mielen. Oli juhannuksen j\u00e4lkeinen viikko ja y\u00f6ll\u00e4 varsin kuumaa. P\u00e4\u00e4tin hyttysi\u00e4 uhmatenkin avata oven patiolle. Yll\u00e4tys oli iloinen, molemmin puolin, sill\u00e4 ovella minua katsoa nakutti tuttu silm\u00e4pari, meid\u00e4n kes\u00e4kissamme! Tutusti se tervehti naukaisemalla miau, kuten ennenkin.\u00a0 \u00c4kki\u00e4 <\/span>Suomesta<\/span><\/i> ostettu kissanruokapurkki auki ja katille ruokaa. Kaverini viel\u00e4 ep\u00e4ili, ettei tuo ole meid\u00e4n kissamme, mutta kun kaivoin kameran muistikortista edelliskes\u00e4n kuvia, uskottava oli.<\/span><\/span><\/p>\n Vuoden kuluivat, Mirkku tuli kuin toivottamaan meid\u00e4t tervetulleeksi Mykonokselle, v\u00e4lill\u00e4 se n\u00e4ytti v\u00e4syneelt\u00e4 eik\u00e4 jaksanut hyp\u00e4t\u00e4 pation muurin yli. Yhten\u00e4 kes\u00e4n\u00e4 sill\u00e4 oli soma rusetiksi sidottu kaulapanta ja tiuku \u2013 eli sill\u00e4 oli talvella koti jossain. Kun se sai aamuruokansa naukaustuaan tervehdyksens\u00e4 auringon noustua, se otti ja h\u00e4ipyi palatakseen iltap\u00e4iv\u00e4n paahteen hellitt\u00e4ess\u00e4 ja todettuaan meid\u00e4n kotiutuneen retkilt\u00e4mme. Ja kun l\u00e4hdimme illalliselle, se j\u00e4i nukkumaan patiolle. Silm\u00e4kulmastaan se n\u00e4ki, ett\u00e4 nyt ne l\u00e4htiv\u00e4t sy\u00f6m\u00e4\u00e4n. Yht\u00e4 varmasti se oli paikallaan kun palasimme. Ja jos y\u00f6ll\u00e4 joku lajitoveri yritti tulla sis\u00e4lle siirretyn ruokalautasen hajun houkuttelemana paikalle, Mirkku antoi kyyti\u00e4. Viel\u00e4kin kuulen sen karmean huudon y\u00f6n pimeydess\u00e4.<\/span><\/p>\n Emme k\u00e4sit\u00e4 miten se meid\u00e4t joka vuosi l\u00f6ysi. Oliko meiss\u00e4 jokin tietty haju, \u00e4\u00e4nienk\u00f6 perusteella se osasi tulla tietyn oven taakse? Sen se vaistosi, ett\u00e4 nyt ne kohta l\u00e4htev\u00e4t ja j\u00e4tt\u00e4v\u00e4t h\u00e4net, kun n\u00e4ki aamulla matkalaukut s\u00e4nkyjen p\u00e4\u00e4ll\u00e4. S\u00e4nkyyn se nousi vasta parina viime kes\u00e4n\u00e4, muuten se tyytyi kehr\u00e4ten kiehn\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n kiitokseksi vain jalkoja eik\u00e4 noussut koskaan syliin.<\/span><\/p>\n \u201dUusi\u201d Mirkku oli pitk\u00e4\u00e4n hyvin arka, mutta sittemmin se nousi tuolille, jopa s\u00e4nkyyn. Pari kes\u00e4\u00e4 sitten ruokinnalle piti pist\u00e4\u00e4 stoppi: katti toi patiolle jopa puolen tusinaa pentuaan, ja y\u00f6ll\u00e4 muiden lajitovereiden kateus johti veretseisauttaviin tappelu\u00e4\u00e4niin.<\/p><\/div>\n Arvaatte nyt miten tarina jatkuu. T\u00e4n\u00e4 kes\u00e4n\u00e4 Mirkkua ei en\u00e4\u00e4 n\u00e4kynyt. Hotellin johtaja <\/span>Kostas<\/b> jo \u201dvaroitteli\u201d saapuessamme, ettei \u201dteid\u00e4n\u201d kissaanne ole n\u00e4kynyt. Teimme kaikki temput: j\u00e4timme ruokalautasen jopa y\u00f6ksi patiolle, mutta Mirkkua ei vain n\u00e4kynyt. Meid\u00e4n oli uskottava, ett\u00e4 Mirkku on siirtynyt uusiin maisemiin ja paremmille apajille.<\/span><\/span><\/p>\n Yhten\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 kaverini huikkasi, ett\u00e4 tule \u00e4kki\u00e4 patiolle. \u201dOlisiko t\u00e4ss\u00e4 meid\u00e4n uusi Mirkku?\u201d h\u00e4n kysyi arkaakin aremman n\u00e4tin katin hiipiess\u00e4 kohti ovea. Kaunis, peruskissan n\u00e4k\u00f6inen, siin\u00e4 oli \u201duusi\u201d Mirkkumme. Viel\u00e4 se ei tule sis\u00e4lle, mutta tiet\u00e4\u00e4 miss\u00e4 on j\u00e4\u00e4kaappi, ja patiolla se partioi kuten edelt\u00e4j\u00e4ns\u00e4kin. Nyt on pakko menn\u00e4 sit\u00e4 taas katsomaan \u2013 tuliaisruoat mukana tietysti.<\/span><\/p>\n Puheenjohtaja kertoi taannoin Rapanui-koiran tarinan P\u00e4\u00e4si\u00e4issaarilta. T\u00e4m\u00e4 on tarina Kreikasta kes\u00e4kissa-Mirkusta. Yht\u00e4 hyvin katin nimi voisi olla Mykonoksen Mirkku. Teksti ja kuvat Eero Nokela Tarkkaa vuotta en muista, mutta kyll\u00e4 siit\u00e4 on yli kymmenen (nyt jo 20 ) vuotta. Olimme matkakumppanini kanssa ties kuinka monetta kertaa Kyklaadeihin kuuluvalla Mykonoksella Kreikassa. Olimme tyk\u00e4styneet kyl\u00e4n rinteelle<\/p>\n![\"\"](\"https:\/\/i0.wp.com\/www.matkailutoimittajienkilta.fi\/blog\/wp-content\/uploads\/2020\/07\/Mirkku2-IMG_2762-300x200.jpg?resize=371%2C247&ssl=1\")
J\u00e4lleenn\u00e4kemisen riemua<\/b><\/span><\/h3>\n
Miten kes\u00e4-Mirkkumme l\u00f6ysi meid\u00e4t vuosi vuodelta, se j\u00e4i ikuiseksi mysteeriksi!<\/b><\/span><\/h2>\n
![\"\"](\"https:\/\/i0.wp.com\/www.matkailutoimittajienkilta.fi\/blog\/wp-content\/uploads\/2020\/07\/Mirkku3-loppuun_125-300x200.jpg?resize=464%2C309&ssl=1\")
***Juttu on julkaistu Helsingin Suomi-Kreikka-yhdistyksen j\u00e4senlehdess\u00e4 3\/2013, nykyiselt\u00e4 nimelt\u00e4\u00e4n Jassu. Kirjoittaja on vieraillut Kreikassa eri kohteissa pitk\u00e4lti yli sata kertaa.<\/span><\/i><\/span><\/h5>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"