Turkkilaiset ovat ylpeitä maastaan ja lippu liehuu kaikkialla.

Etelä-Turkki on ruoan juhlaa

Turkin eteläosa oli vielä 1960-luvulla melkein neitseellistä maata, eihän moniin rannan kalastajakyliin ollut edes tietä. Nyt Etelä-Turkin historiallisiin kohteisiin ja pikkukaupunkeihin jo pääsee. Mutta moni pieni paikka on vielä jäänyt isompien varjoon.

Teksti ja kuvat Reijo Härkönen

Lennämme Istanbulin kautta Muğlaan ja suuntaamme Dalyanjoelle. Matka jokea pitkin veneellä meren rannalle Iztuzun rannalle on suosittu; turistisesonkina joella liikkuu satoja veneitä joka päivä kohti Välimerta.

Joen rannalla voi ihailla ylhäälle kaivettuja kalliohautoja. Ne ovat 300-luvulta ennen ajanlaskun alkua eli Lyydian valtakunnan ajoilta. Lyydia oli tuolloin nykyisen Turkin länsiosaa. Maailman ensimmäiset rahat lyötiin siellä, ja viimeisen kuninkaan Kroisoksen nimen tunnemme kaikki. Lyydialaisten valtakunnalle kävi kuitenkin huonosti, kun Kroisos aloitti sodan Persiaa vastaan ja hävisi. Hänen olisi pitänyt ymmärtää oikein mitä Delfoin oraakkeli tarkoitti, eli yksi suurvalta voittaisi, mutta kumpi. Persia, näin jälkeenpäin arvioiden.

Päivä merellä omalla laivalla tuntuu sopivan oikein hyvin ohjelmaan. Kayhan 4 -alus odottaa Fethiyen satamassa kolmen hengen miehistöineen. Aamiainen tulee lähtiessä, eikä matka ankkuripaikkaan lähisaaren rantaan ole pitkä. Miehistö virittää portaat partaalta, uimavehkeet päälle ja mereen. Alhaalla laivassa on hyttejä vessoineen, joten aluksessa voisi myös yöpyä ja tehdä pitemmänkin merimatkan. Ruoat laivaan voi ostaa itse ja antaa kokille tai pyytää täyden palvelun. Aamiainen on terveellinen, paljon vihanneksia, oliiveja, juustoja lehmästä, lampaasta ja vuohesta. Lounaalla on kalaa. Monessa ravintolassa syksyn kala tuntuu olevan karppi.

Turkin pizzat ovat omamuotoisensa.

Mummon granaattiomenamehu kelpaa sellaisenaan tai rakin kanssa.

Parempaa lammasta tuskin löytyy muualta kuin Büryan Kebabista Kayaköysta.

Turkissa ei voi olla puhumatta ruoasta. Mezet ovat alkuruokia. Koska ottomaanit tulivat idästä 1300-luvulla eli Persiasta Turkkiin, meze tarkoittaa persiaksi maistamista. Idästä ovat peräisin myös monet makeat liharuoat. Harvassa paikassa on syönyt niin hyvää lammasta kuin Turkissa. Lokumiin ovat monet törmänneet Euroopassakin, joskin englantilaiset alkoivat kutsua tätä makeista nimellä Turkish delight. Sen kehitti 1776 Bekir Effendi, joka oli muuttanut Konstantinopoliin eli nykyiseen Istanbuliin jostain idempää. Se on älyttömän makeaa, eli sokeria, tärkkelystä, pistaasia tai pähkinöitä ja vaikkapa sitruunaa ja kanelia. Baklavaan on leivottu tavattoman paljon muka epäterveellisiä mutta niin jumalaisia aineita: filotaikinassa on voita, hunajaa, pistaasia, mantelia ja tietysti reilusti sokeria.

Turkkilainen kahvi on myös oma lukunsa. Se on pieni kuppi, jonka pohjalle jää sakka, jota ei juoda. Mutta siitä voi ennustaa. Laiskoina syyskuun helteessä emme jaksa lähteä kiipeämään Tyloksen Akropoliille. Sen sijaan pitäydymme nauttimaan granaattiomenamehua, jota mummo puristaa pysähdyspaikalla. Vieressä 13-vuotias koululainen Nail Zorba kaivertaa liuskekiveen historiallisia aiheita. Kesät hän on täällä, talvet alhaalla koulussa. Yksi kuva-aihe, jota Nail valmistaa, on meillekin tuttu myytti Pegasoksesta ja lentävästä hevosesta, siis meille tunnetumpi Kreikasta, mutta se tunnetaan täällä Turkissakin.

Nyky-Turkkia ei voi käsitellä ilman Kemal Atatürkia, joka perusti Turkin tasavallan ottomaanivallan loputtua 1923. Turkista tuli "turkkilainen", josta seurasi mm. se, että kreikkalaisvähemmistöä siirrettiin Kreikkaan ja tilalle tuli turkkilaisia. Nyt yksi näistä kreikkalaisista aavekylistä on turistikohde.

Kun opas sanoo, että ongelmat Kreikan kanssa ovat ohi eikä Turkin sisälläkään juuri ongelmia ole, kohotamme hieman kulmakarvoja. Pohjois-Kyproksen miehitys on ratkaisematta, kurdikysymyksessä on kyllä edistytty kohtalaisesti, ja myös Kreikan kanssa suhteet ovat kohentuneet.

Ongelmat, vaikka pienetkin, unohtuvat Välimeren parhaimmaksi rankatulla uimarannalla Ölüdenizilla. Turkoosinvärisestä merestä työntyy laguuni, joka on osa luonnonpuistoa. Ylempää laguuni valloittaa monien katseita vielä enemmän, kun seutua voi tarkkailla riippuliitimestä. Niitä on ilmassa kerrallaan kymmenittäin.