sunnuntai, elokuu 25

Tampereella viihtyy

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Matkailutoimittajien Killan kuusi jäsentä vieraili Tampereella helmikuun lopussa, uudessa Solo Sokos Hotel Torni Tampereessa, Musiikkiteatteri Palatsissa ja Museokeskus Vapriikissa.


Teksti Reijo Härkönen, kuvat Marja-Liisa Kinturi

Torni-hotelli aivan aseman kupeessa on uusi tamperelaisten maamerkki. Ylhäältä avautuvat näkymät koko kaupunkiin, ja ravintolat sekä alhaalla että ylinnä ovat avoinna muillekin kuin hotellin asukkaille. Kiinnostava mahdollisuus on yhden työpäivän Tampereella viettävälle työtila, jossa 50 eurolla saa käyttöön tilat, mutta tuon rahan saa sitten käyttää samalla ravintolapalveluihin. Uuden hotellin käyttöaste on jo hyvä, 60 – 70 prosenttia, mutta esimerkiksi vierailuaikana kaikki sviitit olivat täynnä. Sviitti maksaa noin 500 euroa, tavallinen huone alkaen 120 eurosta.

Sokos-hotelli Tornista näkyy koko Tampere.

Vapriikki esittelee mm. Rudolf Koivun tuotantoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Museokeskus Vapriikki on valloittava kokonaisuus, koska sieltä löytyy kaikkea kivistä kenkiin, leikkikaluista postiin. Vaihtuva näyttely on nyt 18.10.2015 saakka suomalaisten pyhiinvaeltajien tarina keskiajalla. Helsingistä muuttaneessa Postimuseossa on 15.11. saakka näyttely taiteilija Tom of Finlandista, jonka postimerkit herättivät maailmanlaajuista huomiota. Rudolf Koivun kuvituksia on esillä 3. toukokuuta saakka. Jääkiekko, urheiluidolit, Tampere ja Tammerkoski ovat myös museon teemoja.

Tampere on teatterikaupunki, senhän muistamme. Musiikkiteatteri Palatsi muutti juuri uusiin tiloihin ylioppilastaloon Kauppakadulle, taloon vuodelta 1901. Me Tampereen opiskelijat muistamme ylioppilastalon mukavana bilepaikkana, mutta nyt talo sai uuden elämän musiikkiteatterin kotina. Se on Suomen suurin ravintolateatteri.Hauska rock-musikaali I wanna rock sopii muillekin kuin rokkarisukupolvelle. Tarina kertoo roudari Villestä, Nääs-Villestä, joka on työssä Pelle Miljoona -yhtyeessä. Tapaamme myös Andy McCoyn, Mike Monroen ja muita. Mike Monroeta esittää loistava Ari Koivunen, Idols-voittaja. Musiikki soi tosin niin kovaa, että joku pyytää korvatulpat, mutta tunnelma on katossa ja talo täynnä.

Tulevana kesänä yo-talon pihalla toimii kesäteatteri. Aiheena on Uuno Turhapuro. Palatsi-teatteri toimii kesällä myös Seinäjoella. Vuosittain Palatsin esityksiä katsoo 100 000 vierasta.

www.vapriikki.fi
www.palatsiteatteri.fi
www.sokoshotels.fi

Kommentit

Kommentit

Share.

Leave A Reply