lauantai, marraskuu 17

Matkamyynti on siirtynyt suurelta osin nettiin –
CWT palkkaa uusia työntekijöitä

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

 

Matkatoimistoala on kokenut runsaan kymmenen vuoden aikana valtavan myllerryksen: internet on mullistanut matkojen myynnin. Pieniä toimistoja kivijalkamyymälöineen on kadonnut. Moni matkustaja ostaa lentonsa ja hotellinsa suoraan netin kautta.

Teksti Heino Ylisipola

Kuvat Adrián Soto

 

Vieläkö matkatoimistoja tarvitaan?

Kyllä meitä tarvitaan, mutta toimintamalli on muuttunut kovasti”, vakuuttavat Suomen suurimman matkatoimisto CWT:n Pohjoismaiden myynnistä vastaava johtaja Jari Oinonen ja Pohjoismaiden markkinoinnista vastaava johtaja Johanna Tyynelä.

Kirjainyhdistelmä CWT tarkoittaa amerikkalaista Carlson Wagonlit Travelia, joka on maailman suurin matkatoimistoketju. Se osti suomalaisen yhteistyökumppaninsa Kaleva Travelin vuoden 2011 alussa.

Oinonen kertoo, että CWT toimii kaikissa myyntikanavissa. Vapaa-ajan matkoja varten yrityksellä on vielä kivijalkatoimistokin Helsingin Kalasatamassa. Yhtiön työntekijöistä noin 30 toimii kotoa käsin. Kaikki myyntikanavat toimivat keskenään reaaliaikaisessa yhteydessä.

Talouden hyvä veto näkyy myös matkatoimistoalalla. Syksyllä 2017 yritykset alkoivat kysellä insentiivimatkoja omille henkilökunnilleen.

CWT:n myynti Suomessa on 270 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on 190. Myynnistä 60 prosenttia tapahtuu online eli kulkee netin kautta. Toimistot sijaitsevat Helsingissä ja Tampereella. Asiakkaita on noin 1 500.

CWT:n Pohjoismaiden myynnistä vastaava johtaja Jari Oinonen ja Pohjoismaiden markkinoinnista vastaava johtaja Johanna Tyynelä kertoivat kiltalaiselle liikematkustamisen markkinatilantesta.

Olemme pärjänneet pikkuisen markkinaa paremmin. Suomessa olemme nousukauden huipulla tai ehkä kovin huippu on jo sivuutettu. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan hyvä vaihe taloudessa kestää,” kertoo Oinonen.

Hyvistä ajoista kertoo myös se, että CWT palkkaa uusia työntekijöitä alalta sekä suoraan koulun penkiltä.

Entistä enemmän matkan sisällössä

CWT on perinteisesti liikematkustusta ja vapaa-ajan matkoja hoitava yritys. Nyt se on laajentunut avaimet käteen -periaatteella toimivaksi matkatoimistoksi. Se on aikaisempaa enemmän mukana matkojen sisällön suunnittelussa.

Aikajänne matkojen varaamisessa on myös muuttunut: nyt kysytään matkoja vielä loppuvuoden tapahtumiin. Päätöksentekoa lykätään yhä myöhemmäksi.

Tyynelä muistuttaa, että heillä asiakas saa aina palvelua yhden pisteen kautta, joko netissä tai matkamyymälässä.

Digitaalisia työkaluja käytetään matkatoimistotyössä nyt paljon enemmän kuin aikaisemmin. Olemme uudistaneet kaikki digitaaliset jakelukanavamme. Kysyntää henkilökohtaiselle palvelulle on aina ja siihen me panostamme. Asiakaskokemus matkan myynnissä on ollut ja on aina tärkein,” kertoo Tyynelä.

”Kukaan ei tiedä, kuinka kauan hyvä vaihe taloudessa kestää”, summasi Jari Oinonen.

Mitä pitemmälle Etelä-Eurooppaan mennään, sitä pienempi on nettimyynnin osuus. Yhdysvalloissa nettimyynnin käyttöaste hipoo jo 90 prosenttia.

Suomalaiset matkustavat paljon Aasiaan, erityisesti Kiinaan. Yhtenä syynä lienevät Finnairin tarjoamat hyvät yhteydet. Myös Etelä-Amerikan-matkat ovat kasvussa. Afrikka on vasta tuloillaan matkailumarkkinoille. Vakiokohteita ovat Pohjoismaat ja muu Eurooppa.

Carlsonin perhe omistaa ketjun

Carlson Wagonlit Travelin, johon CWT Finland Oy kuuluu, kokonaismyynti on 24 miljardia dollaria, yli 21 miljardia euroa. Sillä on 19 000 työntekijää lähes 150 maassa.

CWT on perheyritys, jonka omistaa alun perin Ruotsista lähtöisin oleva Carlsonin perhe, joka asuu Yhdysvalloissa Minneapoliksessa.

 

CWT-ketju välittää joka päivä noin 100 000 hotellihuonetta ja lennättää 260 lentokoneellista (Boeing 747) matkustajia!

 

 CWT:llä on netissä oma hotellialusta, jossa on noin 800 000 hotellia, mukana kaikki kaupalliset hotellialustat.

CWT on madaltanut maailmanlaajuista organisaatioitaan. Aikaisemmin jokaisessa maassa oli toimitusjohtaja. Nyt vastuut on jaettu toimintojen mukaan. Pohjoismaista on rakennettu yksi kokonaisuus, jossa on johtoryhmä, jonka puheenjohtajuus kiertää. Nyt on vuorossa Torben Rodenberg Tanskasta.

Oinonen ja Tyynelä kertovat, että lentoliikenne kasvaa pitkällä aikavälillä 4,5 prosenttia vuodessa. Kysyntä on kaksinkertaistunut aina 15 vuoden välein. Voimakkain kasvu tulee Aasiasta.

Tekoäly tulee myös matkamyyntiin. Robotit lukevat ja lajittelevat jo nyt esimerkiksi sähköposteja. Joihinkin viesteihin ne voivat vastata suoraan, ilman ihmisen apua.


Katriina Tammi toimii CWT:ssa Meetings & Events -johtajana.

Tulevaisuuden suuri kysymys kaikille on, miten vähentää matkustamisen kasvihuonepäästöjä, hiilijalanjälkeä. Se ei ole yksistään matkatoimistojen ongelma, vaan kaikkien ihmisten. Muinaiset roomalaiset sanoivat, että Navigare necesse est, vivere non est necesse. Se, mikä pätee purjehtimiseen, pätenee myös lentämiseen: globaalissa maailmassa tavaroiden ja ihmisten pitää liikkua.

*Alla kaksi linkkiä, joista voitte lukea kiltalaisille vierailun aikana esitetyn materiaalin:

– Lontoo jatkaa tapahtumien ja kokousten ykköskohteena Euroopassa myös 2019

– 2019 Global Travel Forecast: Talouskasvu nostaa lento- ja hotellihintoja ensi vuonna

 

 

Kommentit

Kommentit

Share.

Comments are closed.