Georgia on Kaukasuksen helmi

Teksti ja kuvat Reijo Härkönen

Lähdetäänkö Georgiaan, ei sinne Yhdysvaltojen Georgiaan vaan entiseen Gruusiaan? Aikoinaan suomalaisetkin matkasivat ahkerasti Suhumiin ja Batumiin, neuvostoaikaan kantosiipialuksella Sotšista.
Georgian pääkaupunki on Tbilisi, ja maa on toinen kristillinen valtio koko maailmassa. Suhumiin eli georgiaksi Sokhumiin ei enää pääse, kun maailmanpolitiikka tuli väliin, ja nyt Abhasiaa pitää Venäjä vallassaan. Georgian alueista myös Etelä-Ossetia on menetetty, kaikkiaan viidennes maan pinta-alasta.
Matkatoimisto Meet in Georgian toimitusjohtaja Lia Maisuradze on laatinut viikoksi tiiviin ohjelman. Ajamme kaikkiaan yli tuhat kilometriä vaihtelevia maisemia, mutta kaukaisimpiin paikkoihin kuten Mustallemerelle ei ole nyt aikaa.
Georgiassa suomalaisia käy 2 500 vuodessa. Suoria lentoja ei ole, mutta hyvä yhteys on Ukrainan lentoyhtiöllä UIA:lla. Hintataso on edullinen; jo eurolla saa pienen ryypyn. Ja Georgia on viinimaa, vaikka muutakin löytyy kuten tsatsha, usein kotipolttoinen, 50-prosenttinen. Kuljettajani Gian eli Giorgin isä, 90 vuotta vanha tervaskanto, lähetti pari kertaa matkaviikkoni aikana pullon itse tekemäänsä tsatsaa, englanniksi chacha, joka menee perille irvistäen. Isä kuulemma juo sitä joka päivä ja tietysti punaviiniä päälle.

Pienissäkin kaupungeissa on hyviä hotelleja kuten Kvarelissa Chateau Kvareli.

Kaikki uskonnot
Georgia on monikulttuurinen ja moniuskontoinen maa. Pääkaupungissa voi pienellä kävelyllä käydä ortodoksikirkossa, synagogassa ja moskeijassa. Hotellihuoneeni Old Meidanin ikkunasta muutaman metrin päässä näkyy armenialaiskirkko, jonka kellot herättävät aamulla. Ikkunan ohi kulkee köysirata ylös Narikalan persialaisajan linnoitukseen. Jos ei jaksa kävellä, lippu maksaa 0,50 laria eli noin 0,20 euroa ja vaunuja kulkee minuutin välein.
Suomessa sanotaan, että totuus tulee taksinkuljettajan suusta. Sama pätee Georgiaan, kuljettajani ja oppaani Gia puhuu suunsa puhtaaksi kotimaansa politiikasta ja etenkin Venäjästä. Georgian suhteet pohjoisnaapuriin ovat olleet ongelmalliset. "Ja sitten tämä Georgian uusi punavalkoinen lippu, sehän on vain edellisen presidentin puolueen entinen rätti."

Kristinusko tuli Georgiaan jo 300-luvulla.

Georgian tai siis Gruusian tunnetuin toveri oli Josif Stalin. Vierailemme Gorissa, jossa hänen kotitalonsa sijaitsi. Georgialaiset ovat edelleen ylpeitä Stalinista, omasta pojastaan, ja kunnioittavat häntä museossaan. Stalinin patsas on kuitenkin kaupungin keskustasta poistettu. "Neuvostoaikaan Gorista tuli Neuvostoliiton paras limonadi", kertoo Gia. Suomessakin jo neuvostoajoista muistetaan ainakin Gruusian Mukuzani-punaviini ja kivennäisvesi Borjomi.
Maa on täynnä linnoituksia, joissa puolustauduttiin milloin ketäkin hyökkääjää vastaan. Ananurin linnoituksessa 70 puolustajaa taisteli turkkilaisia ja arabeja vastaan. Turisteja varten on pysäköintipaikalla tietysti tarjolla kaikenlaista, mutta hauskinta ovat vuoristolaisten pörröiset lammashatut ja lammasviitat. Hatun Suomen pakkasiin saisi 25 larilla eli alle 10 eurolla. Valokuvauttaa itsensä saa koko varustuksessa kahdella larilla.
Kaukasus näkyy
Linnoituksia enemmän on vielä kirkkoja. Kun katselee Tbilisin hotellin aamiaisterassin ikkunoista, yhdellä silmäyksellä näkee jo puolenkymmentä kirkontornia. Joihinkin kirkkoihin ja luostareihin pääsy vaatii hieman ponnisteluja. Neuvostoaikainen Kazbegi on saanut vanhan nimensä Stepandsmindan takaisin, suomennettuna Pyhä Tapani. Neuvostoliitossahan uskontoperäisiä nimiä vaihdettiin. Ylhäällä 2 300 metrin korkeudessa näkyy Gergetin Pyhän kolminaisuuden luostari. Sinne voisi tietysti kävellä neljässä tunnissa, mutta perille pääsee myös nelivetoautolla tunnissa. Ylhäältä avautuu mahtava näkymä Kaukasukselle ja sään salliessa Kazbekin huipulle, 5 047 metriä.
Mutta vielä vaativampaa on luvassa. Tbilisistä ajamme David Garejan luostariin läpi vehreiden kumpumaisemien, lammaslaumoja väistellen. Näin keväällä lampaat ja muu karja viedään ylemmäs, jossa ruohoa on riittämiin. "Meillä kasvatetaan todellista luomulihaa", sanoo Gia. Vastaan tulee kymmenientuhansien lampaiden laumoja.
David Garejan luostarista matka ylös vuorelle näyttää vaikealta. Alkumatka melkein pystysuoraa seinämää ottaa voimille, mutta ylhäällä ollaan tunnin kiipeämisen jälkeen. On pakko asettua pitkälleen kuumalle kalliolle lepäämään. Toisella puolella avautuu Azerbaidšan. Vain parikymmentä alhaalle luostariin samaan aikaan tullutta uskaltautuu ylös. "Nuo nuoret ovat patalaiskoja", sanoo Gia. Ylhäällä on luola-asuntoja, joissa aikoinaan asuttiin. Munkkeja oli aikoinaan jopa 10 000. Neuvostoaikaan nämä raskaat rinteet olivat armeijan harjoitusalueina.
Viiniä ja hatsapuria
Georgialaiset eivät pane kynttiläänsä vakan alle historiaa muistellessaan. Ensimmäisiä viinimaita, jo 7 000 vuotta sitten. Toinen kristitty maa maailmassa jo 300-luvulta. Ja turisteille, jäihän Mustanmeren rannalle ainakin Batumi vaikka Sokhumi menetettiin. Jos on käynyt Batumissa neuvostoaikaan, ei kaupunkia tuntisi entiseksi.

Georgia on viinimaa. Kakhetin alueella on kymmeniä viinitiloja kuten tämä Gvirabi.

Melkein unohtui, ruoka. Etenkin turistiseuduilla kuten Tbilisin vanhassakaupungissa on toinen toistaan parempia ruokapaikkoja. Ellet ole maistanut hatsapuria, vähän pizzan näköistä juustoleipää, et tiedä georgialaisesta ruoasta mitään.
Ja Georgia on turvallinen. Sinua ei ryöstetä kadulla, vaikka joskus taksi yrittääkin pyytää vähän kalliimpaa hintaa kuin normaalisti. Vaarallisinta on liikenne; jalankulkija jää aina toiseksi. Kulkukoiria on paljon, mutta ne suhtautuvat turistiin ihan ystävällisesti.
Mutta kaikkein parasta ovat, tietenkin, itse georgialaiset.