sunnuntai, huhtikuu 22

Suomeen syntyi uusi tilauslentoyhtiö

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Uuden lentoyhtiön perustanut päärahoittajakolmikko, toimitusjohtaja Marja Aalto,lentotoiminnan johtaja Harri Tikkunen ja pääohjaaja Seppo Rissanen lähtee liikkeelle ajatuksella, ettei Suomessa ole tällä hetkellä pelkkään lomalentoliikenteeseen keskittyvää lentoyhtiötä. Neljä suurta matkanjärjestäjää käyttää omia lentoyhtiöitään, jotka yhtä vaille kaikki ovat ulkomaisia. Aurinkomatkat lentää Finnairilla, Finnmatkat, Tjäreborg ja Lomamatkat ulkomaisten omistajiensa lentoyhtiöillä. Snowbird haluaa tarjota lentoja myös pienille matkatoimistoille ja matkanjärjestäjille, jotka nyt joutuvat käyttämään reittilentoyhtiöitä.

Snowbird lähtee liikkeelle aluksi varovasti vuokraamalla yhden Airbus 320 -koneen, mutta tavoite on kasvaa maltillisesti kahden tai kolmen koneen yhtiöksi jo lähivuosina. Koska tuolla konetyypillä ei voi lentää välilaskutta esimerkiksi Kanariansaarille, yhtiö tarjoaa lentokyytiä aluksi Välimeren kohteisiin, Espanjaan, Egyptiin ja Turkkiin. Neuvottelut ovat meneillään niin rahoittajien, matkatoimistojen kuin yhteistyökumppaneidenkin kanssa. Lentoasemapalvelut Snowbird ostaa Servisairilta ja muonituksen Vantaa Catering Services -yhtiöltä. Niin tarjottavat kuin myytävätkin tuotteet ovat suomalaisia, Marja Aalto vakuuttaa.

Vahvasti kotimainen, juuret luonnossa

Lumilinnun kuoriutumistilaisuudessa esiteltiin myös lentoyhtiön logo, jonka on suunnitellut sisustusarkkitehti Sami Wirkkala. Lumilinnun juuret ovat luonnossa, yhtiö on vahvasti kotimainen, lentäjät ovat suomalaisia, koulutus hankitaan Suomesta, samoin matkustamohenkilökunta. Ohjaajien koulutus aloitetaan syksyllä, suomalaisia lentäjiä on tarjolla riittävästi, tilaisuudessa vakuutettiin. Koneen värit ovat sininen ja valkoinen – kuinkas muuten.

Snowbird Airlines luottaa Airbus 320 -sarjan koneisiin, aluksi se vuokraa yhden tällaisen puolen vuoden päästä alkavaan liikenteeseen. Koneeseen mahtuu runsaat 150 matkustajaa.

Ensilentonsa Snowbirdin kone tekee alkutalvesta, viimeistään ensi vuoden alussa. Tähtäin on ensi vuoden kesässä jos suunnitelmat etenevät aiotusti. Snowbird ei haasta niinkään Finnairia vaan tänne nyt operoivia ulkomaisia yhtiöitä. Marja Aalto kertoi käyneensä neuvotteluja useiden toimijoiden kanssa, ja lähikuukausina selviää, millaisia lentosarjoja tai part charter -sopimuksia näiden kanssa syntyy. Toiminnan käynnistyttyä Snowbirdin lennoille on mahdollista ostaa myös yksittäisiä lentopaikkoja etelän lomakohteisiin. Konetta voi myös vuokrata, tämä tiedoksi lottovoittajille. Myös ulkomailta Suomeen tapahtuvat lennot ovat yhtiön intresseissä.

Marja Aalto ei ole mikään eilisen teeren tyttönen. Hän aloitti uransa Finnairin tilauslento-osastolla legendaarisen Ami Hautasen kaudella ja siirtyi aikoinaan yksityisen Air Finlandin palvelukseen. Yhtiön lento katkesi viime kesänä. Snowbird Airlinesin taustalla vaikuttavat useat Air Finlandia palvelleet henkilöt.

Toivotamme Lumilinnulle ja Snowbird-lentoyhtiölle menestystä vaikealla liiketoiminta-alalla.

Lisätietoja, kuvia ja tiedotusmateriaalia: marja.aalto@snowbird.fimedia@snowbird.fi; www.snowbird.fi; puh. 045 7750 0533

Kommentit

Kommentit

Share.

Leave A Reply